Tietoa päiväkodista

Mantelipuun päiväkoti on Hyvinkäällä toimiva yksityinen kristillinen päiväkoti,
joka tarjoaa kokopäivähoitoa 1-6 -vuotiaille lapsille turvallisessa ja kodinomaisessa ympäristössä. Päiväkodissamme on 28 hoitopaikkaa, ryhmät erikseen alle 3 v. ja yli 3 v. Päiväkodissa on myös esikoulu

Toiminnassa huomioimme kirkkovuoden juhlat ja teemme yhteistyötä seurakunnan kanssa. Yksi keskeinen toiminta on viikottainen pyhäkoulu ja opettajina toimivat pääsääntöisesti päiväkodin kasvattajat.
Tavoitteenamme on antaa lapselle hyvät elämän eväät, joiden avulla hän kasvaa oma-aloitteiseksi, itsenäiseksi, ja vastuuntuntoiseksi persoonaksi. Pyrimme luomaan lapsille turvallisen ja kiireettömän ilmapiirin, jossa lasta kuunnellaan ja arvostetaan.
Lapsen minäkuvan kehittymistä tuemme taidekasvatuksen eri keinoin (musiikki, kuvataide, liikunta, ilmaisu)
Kasvatuksessa pidämme tärkeänä toisten ihmisten ja luonnon kunnioittamista sekä avointa yhteistyötä vanhempien kanssa.
 

Oppiminen tapahtuu leikinomaisesti ja annamme erityisesti tilaa ja aikaa leikille. Harjoitamme oppimisvalmiuksia pohtien, tutkien ja kokeillen. Tavoitteenamme on että lapset voisivat kokea oppimisen iloa.

Päiväkodissa on oma VASU eli  varhaiskasvatussuunnitelma ja sitä päivitetään säännöllisesti.

Mantelipuun päiväkodissa on 2 lastentarhanopettajaa ja 2 lastenhoitajaa, avustajina harjoittelijoita ja eri oppilaitosten opiskelijoita.
Päiväkodin johtaja Tuula aloittaa 30.7.2012 ja hän toimii myös esikoulunopettajana.